maanantai 27. elokuuta 2012

Kaikkea ja vähän muutakin

Vihdoinkin!! Blogini päivityksessä on ollut todella pitkä tauko. Tänä aikana en myöskään ole ommellut juuri mitään. Tässä kuitenkin jotain, mitä olen saanut aikaiseksi ja lisäksi vähän puutarhakuvia.

Muokkasin mekkotehtaan Katariinan ohjetta pitkähihaiseksi. Mekko tuli nelivuotiaalleni, joka suureksi hämmästyksekseni valitsi mekkoo kuvaksi PAPUKAIJAN!! Mekosta tuli omasta mielestäni liian yöpaitamainen ja siksi se ei ole vielä päässyt käyttöön kodin ulkopuolelle. Yöpaitamaisuutta korostaa myös liian suuri kasvunvara.





Kävimme juhlimassa erästä rippilasta ja lahjaksi veimme tekemäni essun ja patalaput. Omasta mielestäni tämä kangas oli niin ihanan näköistä, että se sopi aivan täydellisesti hieman romanttiseen essuun. Kuva on luvattoman huono eikä tuo mallia ollenkaan oikeuksiinsa. Todellisuudessa essu näyttä hyvältä päällä, kun sen pitkät nauhat tuodaan takaa etupuolelle rusettiin. Solmimisnauhat ja nirkan taakse tuleva nauha ovat samaa nauhaa, joka kulkee kujassa "viistossa kohdassa" ja voidaan siten kiristää juuri sopivaksi käyttäjälleen. Edessä on vielä tasku, joka on täydellisen kokoinen patalappujen säilytykseen. Huomaatteko? Tasku. No tuossa noin.



 
Ja tässä hienossa kuvassa näette - näettehän?! -
patalaput taskussa.
Patalappujen kangas läpäisi aikaisemmin sulamistestin.
Kokeilin nostaa 250 asteisesta uunista vuoan patalapulla,
joka oli kääritty tähän kankaaseen, jotta voin olla varma ettei se sula käytössä.


Tässä samasta kankaasta ommeltu Katariina erään ihanan nelivuotiaan tyttösen syntymäpäivälahjaksi. Lahjan saaja on aivan saman kokoinen oman nelivuotiaani kanssa ja siksi mekko pääsi sovituskuviin päälle asti.



Kukkapenkkini on vähän myöhännäisherännyt ja se kukkii kauneimmin näin loppukesästä.

Tämänkin Päivänliljan kuuluisi kukkia kesäkuussa.

Kukkapenkissäni on Pallosyysvuokkoja, jotka keräävät joka kesä ihanasti perhosia. Kun näyttävät, halkaisijaltaan jopa 15 senttiset kukat elokuussa aukeavat ja aurinko suvaitsee näyttäytyä pilven takaa, kaikki lähialueen perhoset kerääntyvät kukkiin.



Mikähän tämä perhonen on?

Esikoiseni täytti - nyt jo(!!) -  neljä vuotta ja häntä juhlimme sukulaisten kanssa viikonloppuna. Tarjolla oli mansikkajuustokakkua, kinkku-kesäkurpitsa-piirakkaa, rieskarullia tonnikala-, kinkku- ja meetwurstitäytteellä, coctailpiirakoita munavoilla, mokkapaloja, tiikerikakkua sekä keksiä. Mansikkajuustokakkua en ollutkaan ennen tehnyt mutta siitä tuli omasta mielestäni varsin maittavaa ja mikä parasta: VAALEANPUNAISTA! Juomaksi perinteisten kuumien juomien lisäksi oli ihanaa viinimarjalehtijuomaa, jota Louhisaaren juomaksikin kutsutaan. Vime vuonna istuttamiimme marjapensaisiin ei vielä tänä vuonna tullut marjoja, joten kävin keräämässä niistä lehdet. Myös äitini marjapensaiden lehdet pääsivät juomaan mukaan (tai enemmän niitä kyllä oli).




Ihanat pinkit liljat aukesivat myös vihdoin. Osa on vielä nupullaan mutta tuoksu on huumavan ihana!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa, että jätät jäljen. Kiitos!