sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

"Tissis"


Facebookin Ompeluelämää-ryhmässä on menossa villitys nimeltä Tissis. Tissis eli tissitunika/-mekko on Me&I:n kevään 2012 mallistossa olevan wallpaper-mekon tyyliin tehty mekko, josta jokaisella on oma visionsa. Minäkin halusin kokeilla.

Eräs ystäväni juuri vähän aikaa sitten ompeli itselleen "tissiksen", vaikka ei tiennyt tissis-villityksestä. Sain häneltä kaavat, jotka muokkasin S-koosta itselleni sopiviksi.

Tilasin Kangas-Mallan alennusmyynnistä viikko sitten harmaa-mustaa trikookangasta. Muistaakseni kangas oli vielä lievästi kakkoslaatua ja siksikin niin edullinen (8 e/metri - 20%) mutta mitään kakkoslaatuun viittaavaa en kyllä ole löytänyt. Tilatessani kangasta, tiesin, että se tulee itselleni mutta se, mitä siitä tekisin, oli tuolloin vielä avoimena.

Kangasta oli metri ja se riitti juuri ja juuri. Pääntien piti huolitella trikookaitaleella samaan tapaan kuin eilisessä prinsessamekossa mutta kangasta ei riittänyt edes siihen. Myös hihat oli pakko muokata lyhemmiksi, koska kangasta ei riittänyt niihinkään. Olisi voinut riittääkin, jos joku ei olisi mennyt leikkaamaan kahta saman puolen etukappaletta... No mutta olin tilannut jo valmiiksi mustaa resoria tuota kangasta varten ja siitä tuli jopa kivempi. Ja myös lyhyempiin hihoihin olen tyytyväinen.

Tämä ei varmasti jää minun viimeiseksi tissikseni. Sen verran ideoita on jo päässä, tekeminen oli hauskaa ja mekko on päällä aivan ihana! Haastankin kaikki nyt tissis-villitykseen mukaan!



Näin "paljon" jäi kangasta vielä jäljelle.




6 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Voisin ottaa tollaisen itsellenikin;-)

    Kyllähän noista jämistä tekee vielä vaikka mitä... vaikka legginssit barbille ;-)

    VastaaPoista
  2. Otan haasteen vastaan eli koska sä ompelet mullekin tissiksen? :P Tää on kyllä aivan ihana. <3

    VastaaPoista
  3. Siis tää tissipaita on kiva!!!

    VastaaPoista
  4. Hieno ja istuva! Ottaisin itsellenikin tuollaisen.

    Pikku-mummu

    VastaaPoista
  5. Toihan on tosi kiva! Mäkin tahdon tollasen, hihat pitää olla vaan pidemmät, että allit menee piiloon. Ja väri tietty violetti <3

    VastaaPoista

Ihanaa, että jätät jäljen. Kiitos!